ODS- ja F-kaasupankkien koko ja päästöjen hallinta

Tausta

Otsonikerrosta heikentävien aineiden (ODS) ja fluorattujen kasvihuonekaasujen (HFC) ”pankeilla” tarkoitetaan näiden aineiden varastoja käytössä olevissa ja käytöstä poistetuissa kylmälaitteissa, kylmäainesäiliöissä ja mm. solumuoveissa. Aihe on noussut jälleen ajankohtaiseksi maailmanlaajuisen otsonikerroksen suojelusopimuksen Montrealin pöytäkirjan piirissä ja EU-tasolla, koska tällä hetkellä otsonikerrosta heikentävien aineiden osalta ”pankit” ovat EU:ssa merkittävin päästölähde ja päästöjen ennustetaan kasvavan vuoteen 2030 asti. Yhtenä haasteena päästöjen vähentämisessä on, että suurin osa jäljellä olevista ODS-yhdisteistä on mm. rakennusten eristeinä käytettävissä solumuoveissa, joista kaasujen talteenotto ja hävittäminen on niiden pienten pitoisuuksien vuoksi suhteessa kalliimpaa kuin esimerkiksi kylmälaitteista.

Kansainvälisesti HFC-yhdisteiden ”pankit” ovat kasvaneet ja kasvavat yhä, erityisesti kylmä-, ilmastointi- ja lämpöpumppulaitteissa. Niistä syntyviin päästöihin, erityisesti elinkaaren loppupäässä, on syytä kiinnittää huomiota. Suomessa F-kaasujen käytönaikaiset pankit ovat kääntyneet jo laskuun monilla käyttösektoreilla.

Tämä hanke tukee Suomen ja EU:n työtä Montrealin pöytäkirjan päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa ja kehittämisessä. Tuloksia hyödynnetään myös Suomen kasvihuonekaasuinventaarion päästölaskennan kehittämisessä.

Tavoitteet ja tulokset

Hankkeen tavoitteena on saada ajantasainen kuva Suomen otsonikerrosta heikentävien aineiden ja fluorattujen kasvihuonekaasujen ”pankeista”, arvioida näistä syntyvät päästöt ja laatia tai täydentää tarvittaessa ohjeistuksia ja toimenpide-ehdotuksia päästöjen hillitsemiseksi eri sektoreilla ja kaasupankkien loppukäsittelyssä.

Kasvihuonekaasuinventaarion F-kaasupäästölaskennan osalta päivitetään kylmä- ja ilmastointilaitteiden käytöstä poiston aikaisten päästöjen arvioinnissa käytössä olevat parametrit kansallisilla arvioilla niiltä osin kuin tarkempaa kansallista tietoa on saatavilla. Lisäksi tarkistetaan inventaariossa olevien F-kaasupankkien laskennan oikeellisuus.

Hankkeessa hyödynnetään kansallisia tilastoja ja aiempia kansallisia sekä kansainvälisiä tutkimuksia ja selvityksiä sekä hankitaan tietoja eri tahoilta kyselyjen ja haastattelujen avulla. Saatujen tietojen pohjalta lasketaan arvio ”pankkien” koosta ja päästöistä. Lisäksi laaditaan tai tarkennetaan ohjeita tuotteiden ja laitteiden elinkaaren loppupään asianmukaiselle käsittelylle.

Julkaisu

Tommi Forsberg, Annika Johansson, Nufar Finel, Tapio Reinikainen ja Eevaleena Häkkinen: Fluorattujen kasvihuonekaasujen ja otsonikerrosta heikentävien aineiden kaasupankit : Kaasupankkien koko, päästöt ja sääntely Suomessa ja maailmalla. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 25/2023. 

Julkaisun pysyvä osoite: http://hdl.handle.net/10138/566536

Lisätietoa

Sähköposti: f-gas@syke.fi

Johtava asiantuntija Tapio Reinikainen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi

Ylitarkastaja Nufar Finel, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi

Julkaistu 17.9.2021 klo 9.11, päivitetty 20.9.2024 klo 10.21