Tiedotteet

Uusimmat tiedotteet

  • Suomen ekosysteemiobservatorio tuo luontotiedon kaikkien saataville 17.4.2024
    Luontotiedon tarve yhteiskunnassa on viime vuosina kasvanut voimakkaasti, sillä päätöksenteko edellyttää usein yhä tarkempaa, ajantasaisempaa ja monipuolisempaa tietoa luonnosta. Suomen ekosysteemiobservatorio -hankkeessa yhteiskunnan tiedontarpeisiin on vastattu muun muassa rakentamalla yhteinen ja kattava Luontotieto.fi-palvelualusta. Lisäksi hankkeen myötä luontotietoa koordinoimaan on perustettu eri organisaatiot yhdistävä ryhmä, jollaista Suomessa ei ole aiemmin ollut.
  • Suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki miltei puolittunut 2000-luvulla 14 hiilidioksiditonnista 7,7 tonniin 11.4.2024
    Suomalaisten kotitalouksien kulutusmenojen keskimääräinen hiilijalanjälki on pienentynyt merkittävästi vuodesta 2000 vuoteen 2021. Kun vuonna 2000 hiilijalanjälki kutakin suomalaista kohti oli noin 14 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2e), vastaava luku vuonna 2021 oli 7,7 tonnia CO2e.
  • Itämeren talviseuranta: fosfaattifosforin pitoisuudet paikoin ennätyslukemissa 10.4.2024
    Merentutkimusalus Arandan vuosittaisella talviseurantamatkalla havaittiin, että Itämeren pääaltaalla happiongelmat jatkuvat edelleen ja pintakerroksen fosfaattifosforinpitoisuudet ovat korkeita. Suomenlahdella happitilanne oli kohtalaisen hyvä mutta pintakerroksen fosfaattifosforipitoisuus korkeampi kuin koskaan viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Myös Saaristomerellä ravinnepitoisuudet olivat tavanomaista korkeampia.
  • Länsirannikolla tulvii, myös Lappiin ennakoidaan kevään edetessä vaikeaa tulvakautta 9.4.2024
    Lämmin sää ja viime sunnuntain sateet ovat saaneet jokien pinnat nopeaan nousuun Länsi-Suomessa. Vaikein tilanne on Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa, missä tulvan ennustetaan nousevan mahdollisesti lähelle vuosien 2012 ja 2013 tulvien tasoa. Etelä- ja Lounais-Suomen jokien tulvahuiput on jo pääosin ohitettu. Etelässä kuitenkin järvivedet jatkavat vielä monin paikoin nousuaan. Lapissa lunta on runsaasti, ja alueelle saattaakin kehittyä vaikea tulvatilanne.
  • Suomen kallioluonnosta on julkaistu laaja ja monipuolinen tietopaketti 4.4.2024
    Suomen luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvok­kaista kallioalueista on koottu tietoa laajaan julkaisuun, joka käsittää yli tuhat eri kokoista kallioaluetta. Valtakunnallisesti arvokkaita kallioalueita, joiden geologiset, biologiset ja maisemalliset piirteet ovat erityisen edustavia, löytyi inventoinnissa 1286 kappaletta. Niitä esiintyy eniten Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Etelä-Savossa, Keski-Suomessa ja Lapissa.
  • Veden kautta voidaan edistää rauhaa – Maailman vesipäivän teemana ajankohtaisesti vesi ja rauha 22.3.2024
    Suomen ympäristökeskus, Suomen Vesiyhdistys ja ulkoministeriö tiedottavat: YK:n Maailman vesipäivän teema on tänä vuonna erityisen ajankohtainen – vesi ja rauha. Vaikka vesivarojen niukkeneminen ja vesipula voi johtaa kiistoihin ja jopa konflikteihin, vesi on myös yhteistyön mahdollistaja. Suomen Vesiyhdistys yhdessä ulkoministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen vesidiplomatian yhteishankkeen kanssa järjestävät Maailman vesipäivänä seminaarin päivän teemasta. Tieteiden talolla puhumassa ovat mm. ulkoministeri Elina Valtonen ja Ukrainan sodan ympäristövaikutuksia arvioivaa työryhmää johtava Margot Wallström.
  • Suomalaisten mökkeilyn hiilijalanjälki arvioitiin ensimmäistä kertaa – uudella laskurilla selviää myös yksittäisen mökkeilijän päästöt 22.3.2024
    Mökkeilyyn liittyvä liikenne on suurin päästöjen lähde. Yksittäisten mökkeilijöiden välillä on kuitenkin suurta vaihtelua.
  • Tuulivoiman määrä mahdollista moninkertaistaa 14.3.2024
    Kestävästi hyödynnettävissä olevan tuulivoimapotentiaalin määrä on Suomessa noin kymmenkertainen tähän mennessä rakennettuun kapasiteettiin verrattuna, kertoo Suomen ympäristökeskuksen selvitys. Mahdollisuudet tuulivoiman toteuttamiseen jakautuvat epätasaisesti eri puolille maata, ja merituulivoiman kehittyminen tulee entisestään korostamaan alueellisia eroja.
Lisää tiedotteita (sttinfo.fi)
Julkaistu 4.6.2013 klo 15.00, päivitetty 4.1.2024 klo 8.49
Aihealue:
Kohderyhmä: