Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Tietoa haamuverkoista

Haamuverkot ovat uusin esiin nostetuista ihmisen meriin tuomista ympäristöongelmista. Itse ilmiö ei ole uusi, mutta se on noussut maailmalla keskusteluun vasta viime aikoina esiin. Suomessa haamuverkoista ei ole juurikaan puhuttu, eikä suomalaisilla ei ole toistaiseksi käsitystä haamuverkoista tai niiden aiheuttamista haitoista.

Mikä on haamuverkko?

Haamuverkoiksi kutsutaan kalanpyydyksiä, jotka eivät ole enää syystä tai toisesta kalastajan hallussa ja jotka saattavat jäädä veteen pitkiksikin ajoiksi. Kansainvälisiä haamuverkkojen määritelmiä ovat kadonneet tai muuten hukatut pyydykset (abandoned, lost or otherwise discarded fishing gear, ALDFG) ja hylätyt pyydykset (derelict fishing gear, DFG). Haamukalastusta tapahtuu, kun tällaiset pyydykset jatkavat kalojen ja muiden merieläinten pyydystämistä. Suomen merialueella potentiaalisia haamuverkkoja ovat yleisimmin verkot, troolit ja rysät, kun taas sisävesillä verkot ja katiskat. Laajemmin ajateltuna myös maissa olevat käytöstä poistetut pyydykset sisältyvät haamuverkkoihin.

Kaikista kalastajien menettämistä pyydyksistä ei tule haamuverkkoja. Haamuverkkoja niistä tulee vasta, kun niitä ei kerätä talteen ja ne jatkavat valvomatonta pyytämistään. Termi ”haamuverkko” tuleekin siitä, että kadotetut tai hylätyt pyydykset jatkavat kontrolloimatonta pyydystämistä salaa, näkymättömissä ja kauan aikaa.

Miksi haamuverkot ovat ongelma?

Haamuverkot pyydystävät kalaa, mutta eivät ihmiskäyttöön. Täten kaikki haamuverkkojen kautta tapahtuva kalakantojen menetys on tarpeetonta. Kalojen lisäksi haamuverkkoihin jää muutakin. Rantojen lähellä ja matalissa vesissä oleviin pyydyksiin takertuu kaloja ja merilintuja, hylkyjen yhteydessä oleviin pyydyksiin esimerkiksi hylkeitä.

Haamuverkot jatkavat pyydystämistä kauan. Ne painautuvat pikkuhiljaa pohjaan, kun niihin kertyy saalista. Lisäksi ne limoittuvat, jolloin niiden kalastavuus heikkenee. Tyypillisesti haamuverkot kuitenkin jatkavat pyyntiään viikoista kuukausiin, maailman merten syvänteissä jopa vuosia. Oma lukunsa ovat metalli- tai muovirunkoiset loukkupyydykset, esimerkiksi rapumerrat ja katiskat, jotka kestävät pyyntikuntoisina huomattavasti kauemmin kuin havaspyydykset.

Haamuverkoista koituu kalastajille taloudellisia tappioita menetetyn kaluston muodossa ja siksi, että haamuverkot verottavat kalakantoja. Vedessä ajelehtivat verkot ja muut pyydykset haittaavat merenkulkua, sillä ne voivat sotkeentua potkuriin tai peräsimeen ja tukkia vedenottoaukkoja. Rannoille kerääntyvät haamuverkot ovat myös esteettinen haitta, kuten muukin roska. Nämä haitat vähenevät keräämällä pyydykset ja pyydysmateriaalit pois merestä.

Haamuverkot ovat osa merten muoviongelmaa

Pyydyksiä on menetetty niin kauan kuin kalastusta on ollut, mutta kalastuksen kasvu ja erityisesti pyydysten materiaalikehitys ovat lisänneet haamuverkkojen haittavaikutuksia.

Haamuverkko-ongelma juontaa juurensa 1900-luvun puoliväliin, jolloin pyydyksissä käytettyjä luonnonkuituja alettiin korvata synteettisillä materiaaleilla. Synteettiset muovit eivät hajoa vedessä luonnonkuitujen tapaan, ja ne kestävät kovia luonnonolosuhteita luonnonkuituja paremmin. Pyydysten kestävyys parantui, mutta samalla haamuverkko-ongelma paheni. Haamuverkko-ongelma tunnistettiin maailmalla jo 1970-luvulla, mutta siihen herättiin toden teolla vastaa 2000-luvun vaihteessa merten muoviongelman tultua esiin.

Verkot ja troolit koostuvat pääosin eri muovityypeistä ja siten ne ovat haamuverkkoina osa merten kasvavaa muoviroskaongelmaa. Nykyaikaisten verkkojen hajoaminen meressä on äärimmäisen hidasta. Maailmanlaajuisesti on arvioitu, että noin 10 % kaikesta mereen vuosittain päätyvästä muovijätteestä on haamuverkkoja. Siten haamuverkot ovat merkittävin vedenalaisen (= ei pinnalla kelluva) muovijätteen tyyppi. Esimerkiksi YK:n ympäristöohjelma UNEP sekä elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO ovat nostaneet esiin merten roskaongelman, ml. haamuverkot, yhtenä maailman merien suurimmista uhista.

Miten haamuverkkoja syntyy?

Haamuverkkoja syntyy pääosin tahattomasti, mutta myös tahallisesti.

Kaupallisessa ammattimaisessa kalastuksessa yleisimmät tahattomat syyt pyydysten menetykseen ovat troolien ja verkkojen takertuminen pinnanalaisiin muotoihin tai rakenteisiin (kivet, hylyt), paikoillaan olevien verkkojen takertuminen aluksiin sekä pyydysten osuminen toisiinsa (trooli osuu verkkojataan). Virkistyskalastuksessa verkkoja menetetään kiviin ja hakoihin takertumisen vuoksi. Kaikkia pyydyksiä menetetään riittämättömän merkinnän tai pyydysmerkkien irtoamisen vuoksi. Useimmiten pyydykset menetetään vaikeissa tai nopeasti muuttuvissa sääoloissa. Suomen merialueilla ja sisävesillä myös liikkuvat jäät ovat merkittävä haamuverkkojen syntysyy.

Tahallisesti haamuverkkoja syntyy, kun pyydykset jätetään vapaaehtoisesti veteen tai heitetään laidan yli. Tällainen toiminta liittyy lähes aina laittomaan kalastukseen. Pyydysten hylkääminen voi myös liittyä lainsäädännöllisiin tai taloudellisiin seikkoihin, jotka estävät kalastajia tuomasta löytämiään haamuverkkoja tai omia käyttökelvottomia pyydyksiään satamiin.

Mikä on Itämeren ja muiden merien tilanne?

On laskettu, että EU:n kalastusalueella menetetään vuosittain käytetyistä pyydyksistä alle 1 %. Alhaiseen lukuun vaikuttaa kalastajien taloudellinen motivaatio löytää pyydyksensä sekä kalastukseen liittyvä tekninen kehitys (GPS-paikannus, kaikuluotaimet, pyydysmerkinnät). Nykyisin kalastajilla on aikaisempaa paremmat mahdollisuudet saada kadotettu pyydyksensä heti takaisin. On arvioitu, että haamuverkkojen pyynti vastaa alle 1 % EU:n alueen kaikesta pyynnistä, mutta osuus riippuu paljon kalastuksen kohteena olevasta lajista ja kannasta.

Yllä olevat luvut ovat näennäisesti pieniä, mutta koska EU:n alueen pyydys- ja saalismäärät ovat valtavia, tämäkin osuus aiheuttaa merkittäviä taloudellisia ja ympäristöhaittoja. Näennäisen pieniä lukuja ei siis tule tulkita niin, ettei asian eteen tarvitse tehdä mitään.

Itämerellä haamuverkko-ongelman selvitys on vielä alkuvaiheessa. Tähän mennessä sitä on selvitetty projektilähtöisesti vain Itämeren eteläosissa. Tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että 2000-luvun puolivälin paikkeilla Itämeren EU-alueella kadotettiin vuosittain 5 000–10 000 verkkoa. Haamuverkkojen esiintymisen selvittäminen Suomen aluevesillä alkoi syksyllä 2018. Vuosittain menetettyjen verkkojen määrä Suomen aluevesillä on pienentynyt kalastuksen vähennyttyä ja ajoverkkopyynnin loputtua.

Suomessa haamuverkkojen vaikutuksiin ei ole aiemmin keskitytty, koska Itämeren suurimmat ympäristöongelmat liittyvät rehevöitymiseen ja haitallisten aineiden vaikutuksiin. Matalien vesiemme vuoksi haamuverkko-ongelma ei ole merialueillamme lainkaan samaa luokkaa kuin maailman suurilla kalastusalueilla. Asiaan on alettu kiinnittämään huomiota merten roskaantumisen yhteydessä.

Haamuverkkojen jätehuolto

Kalanpyydykset koostuvat pääosin eri muovilajeista ja metalleista, ja ovat sinänsä arvokasta materiaalia uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen.

Ensisijaisena tavoitteena on, että pyydyksiä, pyydysten osia ja pyydysmateriaaleja voitaisiin käyttää uudelleen uusissa pyydyksissä, kuten usein tapahtuukin. Mikäli tällainen uudelleenkäyttö ei ole mahdollista, jätehuolto täytyy järjestää niin, että pyydysten sisältämät muovit (PA eli nylon, PE, PP, PET) saadaan kierrätettyä materiaalina tai vähintäänkin energiana.

Puhdistuksen ja esikäsittelyn kannalta haasteellisimpia ovat merestä nostettavat pyydykset, joissa on usein varsinaisen pyydysmateriaalin lisäksi myös kasvillisuutta, eläinlajistoa ja roskaa. Ongelmana on pyydysten painona käytettävä lyijy, joka tulee poistaa ennen kierrätystä. Mikäli lyijypainot jäävät verkkoihin, voidaan ne joutua käsittelemään vaarallisena jätteenä.

Haamuverkkojen jätehuolto tulee suunnitella tarkasti, ja kierrätys järjestää siten, etteivät kustannukset muodostu hyötyjä suuremmaksi. Tämä on haaste kiertotaloudessa yleensäkin.

Miten haamuverkkoja voidaan vähentää?

Haamuverkot poikkeavat muista meriympäristöä koskevista ongelmista (rehevöityminen, vieraat aineet, ilmastonmuutos) siinä mielessä, että haamuverkko-ongelma on pitkälti ratkaistavissa.

Jotta haamuverkkojen määrää voidaan vähentää, tulee ensisijaisesti pyrkiä siihen, että kalastajat eivät menetä pyydyksiään. Kaupallisessa kalastuksessa tätä voidaan auttaa mm. parantamalla pyydysmerkintöjä, navigoinnin turvallisuutta, kalastajien välistä viestintää ja pyydysten löytämiseen tähtääviä tekniikoita (äänimerkkilähettimet, kaikuluotausheijastimet). Virkistyskalastuksen suhteen oleellista on lisätä suuren yleisön tietoisuutta ongelmasta ja sen aiheuttamista seurauksista.

Satamia tulee kehittää niin, että ne pystyvät vastaanottamaan paitsi meriroskaa myös haamuverkkoja ja käyttöikänsä päähän tulleita kalastusvälineitä. Satamista tulisi löytyä kierrätyspisteet kaikille ammattikalastuksessa käytettäville materiaaleille tai ainakin valvottu sijoituspaikka kalastusvälineille, joista materiaalit voidaan myöhemmin erotella. Materiaalin tuonti tällaisiin kierrätyspisteisiin tulee olla sallittu ilman erillistä maksua. Lisäksi jätehuollon järjestämisessä tulee ottaa huomioon materiaalien kierrätysmahdollisuudet.

Meressä ja sisävesissä jo olevien haamuverkkojen määrää voidaan vähentää kampanjoilla, joissa haamuverkkoja harataan pohjasta ja tuodaan satamiin edelleen käsiteltäväksi. Tämä on kallista, huomattavasti kalliimpaa kuin ennaltaehkäisevät toimet, mutta pitkällä tähtäimellä vielä kalliimpaa on jättää haamuverkot vesiin. Virkistyskalastuksen käyttämättömiä pyydyksiä voidaan vastaanottaa paikallisessa mediassa etukäteen ilmoitetuilla keräyskampanjoilla.

Mitä Kapyysi-haamuverkkohanke tekee?

Suomella ei ole ollut tähän mennessä selkeää lähestymistapaa haamuverkkoihin. Aluevesissämme olevien haamuverkkojen sijainnista tai määrästä ei ole tutkittua tietoa, emmekä sen vuoksi pysty luotettavasti arvioimaan, miten suurta haittaa ne aiheuttavat. Tällä hetkellä haamuverkkojen keräämistä ei ole organisoitu eikä siitä tiedoteta. Kalastajat kuitenkin tekevät tätä arvokasta työtä ilman korvausta keräämällä löytyvää meriroskaa ja haamuverkkoja. On tarpeellista selvittää, minkä verran aluevesissämme on haamuverkkoja ja arvioida niiden aiheuttaman haitan suuruus.

Suomen ympäristökeskus SYKE ja Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL r.y. ovat aloittaneet hankkeen, jossa selvitetään haamuverkkojen määrää ja sijaintia Selkämerellä. Hanke toimii pohjana mahdollisesti myöhemmin aloitettavalle kaikki Suomen rannikkoalueet kattavalle haamuverkkohankkeelle. Hankkeessa keskitytään kaupalliseen kalastukseen Selkämeren rannikkoalueella, mistä löytyvät tarvittavat toimijat hankkeen onnistuneelle läpiviennille. Nyt kehitetävä toimintamalli on tarkoitus viedä jatkossa muille rannikkoalueille.

Merkittävä osa hankkeesta keskittyy haamuverkkojen jatkokäsittelyyn ja jätehuoltoon. Hanke selvittää, voiko verkkojen muovimateriaaleja kierrättää uusiin muovituotteisiin vai kannattaako materiaali käyttää energiantuotannossa. Pyydysten puhdistukseen ja esikäsittelyyn mietitään Suomen olosuhteisiin sopivat ratkaisut. Materiaalien kierrätettävyyttä tutkitaan CIRCWASTE-hankkeessa yhdessä kierrätysmateriaaleista komposiitteja valmistavan Wimao Oy:n kanssa. Jätehuollon ratkaisujen pilottikohteena on Porin Reposaaren kalasatama, jota kunnostetaan tämän vuoden aikana Porin kaupungin toimesta.

Hankkeen perimmäisenä tarkoituksena on selvittää Suomen merialueilla olevien haamuverkkojen määrää ja sijaintia sekä kehittää Suomen oloihin sopivia haamuverkkojen keräysmenetelmiä, vastaanottoa ja mahdollista uusiokäyttöä. Suurin osa hankkeesta toteutetaan yhteistyössä ammattikalastajien kanssa.

Hankkeen tavoitteina on:

  • kartoittaa haamuverkkojen todennäköisimmät esiintymisalueet Selkämeren rannikkoalueella
  • järjestää haamuverkkojen koeharauksia
  • selvittää haamuverkkojen kierrätysmahdollisuuksia
  • laatia toimintasuunnitelma kalastuksesta tulevan muovimateriaalin jätehuollolle

Kapyysi-hankkeen alustavia tuloksia

Hankkeen piirissä tehtävät haraukset tehdään elo–syyskuussa, joten tutkimusalueen haamuverkkojen määristä ei vielä ole tarkkaa tietoa. Sen sijaan hankkeen tuloksena on havaittu, ettei ammattikalastus ole Suomen merialueilla merkittävä haamuverkkojen lähde. Tavoite on kääntää katse maalla olevien käyttämättä jääneiden pyydysten keräykseen, kierrätykseen ja hyötykäyttöön. Haamuverkkojen määrästä sisävesissä ei ole tietoa, eikä myöskään virkistyskalastuksen osuudesta ongelmaan. Se tiedetään, että esimerkiksi mökkiläisillä on varastoissaan paljon vanhoja ja rikkinäisiä verkkoja, jotka pitäisi saada kierrätyksen piiriin. Nykyisellään pyydykset menevät sekajätteeseen.

Hankkeen aikana on selvinnyt, että Suomen oloissa suurin materiaalivirta kalastuksen piiristä saavutetaan, kun keskitytään potentiaalisiin haamuverkkoihin, eli kalastussatamiin kertyneisiin rikkonaisiin tai muuten käyttökelvottomiin pyydyksiin. Hanke tuottaa rannikkokunnille toimintasuunnitelman siitä, miten näitä pyydyksiä voidaan kerätä kiertotalouden tarpeisiin. Lisäksi tullaan keskittymään siihen, miten kalastajat voisivat aiempaa helpommin tuoda omia tarpeettomia pyydyksiään kierrätykseen kalastussatamiin. Tähän liittyy sekä vastaanotto- että säilytysmahdollisuuksien luonti.

 

Lisätietoja

Lisätietoja saa seuraavilta henkilöiltä:

  • Ryhmäpäällikkö Mika Raateoja, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Toimitusjohtaja Kim Jordas, Suomen ammattikalastajaliitto SAKL ry, etunimi.sukunimi @sakl.fi
  • Viestintäasiantuntija Eija Järvinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi @ymparisto.fi
Julkaistu 28.5.2019 klo 12.38, päivitetty 28.5.2019 klo 17.05
Kohderyhmä: