Sujuvampaan ympäristötiedon raportointiin

Uutinen 12.3.2019 klo 12.55
Paijanne_556pix
© Sanna Vienonen

Euroopan ympäristökeskus (EEA) uusii raportointijärjestelmäänsä. Uudistamisen tavoitteena on tehdä raportoinnista sujuvampaa ja mahdollistaa entistä paremmin esimerkiksi kansalais- ja satelliittihavaintojen käyttö raportoinnissa.

Kestävän yhteiskunnan päätöksenteon tueksi tarvitaan ympäristön seurantaa ja seurantatietojen raportointia. Iso osa ympäristön tilan seurantavelvoitteista määritellään Euroopan unionin jäsenmaissa erilaisilla säädöksillä ja direktiiveillä, kuten vesipolitiikan puitedirektiivillä ja meristrategiadirektiivillä. Jäsenvaltioiden kuuluu osana seurantatehtäviään myös raportoida seurantatiedot sähköisessä muodossa.

Jäsenvaltiot tallentavat ympäristödirektiivien velvoittamat raportoinnit pääosin EEA:n hallinnoimaan Reportnet-järjestelmään. Järjestelmä luotiin jo yli 20 vuotta sitten, jolloin se korvasi aiemmin sähköpostitse ja postitse tapahtuneen raportoinnin. Järjestelmää on muokattu vuosien varrella, mutta nyt on alkamassa suurempi uudistushanke, jossa on tavoitteena modernin sähköisen raportointialustan, Reportnet 3.0 -järjestelmän kehittäminen.

Uudistamisen päätavoitteena on lisätä raportointialustan teknistä kapasiteettia, käyttäjäystävällisyyttä ja yhteensopivuutta muiden EU-tason raportointijärjestelmien kanssa. Lisäksi varaudutaan siihen, että raportoinnissa voidaan käyttää joustavasti esimerkiksi kansalaishavaintoja sekä satelliittien ja automaattisten mittausasemien keräämää dataa.

Uudistuksessa huomioidaan myös esimerkiksi EU:n energiaunionin hallintomallin aiheuttamat muutokset ilmasto- ja energiaraportointiin. Energiaunioni on laaja hanke, joka sisältää perinteistä energiapolitiikkaa koskevien toimien lisäksi myös vahvan ilmastonäkökulman eri sektoreita koskevine päästövähennystavoitteineen.

Raportointi helpottuu

Uudistamisen tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja haasteet vastaavasti suuret. Uudessa järjestelmässä pitää ottaa huomioon se, että jäsenmaat ovat eri vaiheissa seuranta- ja raportointimenetelmiensä kehittämisessä. Niillä on myös erilaiset tekniset valmiudet ja tavat tiedon tallentamiseen. Tavoitteena kuitenkin on, että 2020-luvulla raportointi tulee perustumaan automaattisempiin tiedonkeruun menetelmiin.

Uudistuneen raportointialustan kautta tullaan raportoimaan, kuten vanhankin kautta, muun muassa vesipolitiikan puitedirektiivin sekä uima- ja juomavesidirektiivien vaatimia tietoja.

Uudistukset tulevat helpottamaan myös suomalaisten asiantuntijoiden raportointia. Alustalle voidaan tallentaa tietoa käyttöliittymän lisäksi tiedostolatauksin ja tietojärjestelmien rajapintoja hyödyntämällä. Järjestelmään tulee visualisointi- ja kommunikointityökaluja, jotka helpottavat tehtävien jakamista ja työnkulkua sekä raportointiryhmän sisällä että EEA:n vastuuhenkilöiden kanssa. Myös raportoinnin laadunvalvonta tulee olemaan nopeampaa, automaattisempaa ja selkokielisenpää.

Uudistuksen suunnittelu ja toteutus aloitetaan tänä keväänä. Järjestelmän on määrä olla valmis vuonna 2020. Suomen ympäristökeskuksen tietokeskus ja Uudistuvan ympäristötiedon strateginen ohjelma seuraavat tarkasti järjestelmän kehitystyötä Myös jäsenmaiden raportoijat saavat testata ja pilotoida uutta järjestelmää.

Lisätietoja

Erikoissuunnittelija, Elise Järvenpää, Suomen ympäristökeskus SYKE etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kehityspäällikkö Riitta Teiniranta, Suomen ympäristökeskus SYKE etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Linkkejä

 


Kohderyhmä: