Tietoa muovipelleteistä

Muovipelletit tai muovigranulaatit ovat muovituotteiden raaka-ainetta. Ne ovat noin 2–5 mm kokoisia lieriömäisiä tai pyöreitä muoveja. Ne voivat olla värikkäitä, kirjavia tai värittömiä. Ympäristöön päätyneiden pellettien värit haalistuvat ja ne kellastuvat ajan myötä.

Muovipellettejä päätyy syystä tai toisesta ympäristöön ja niitä kulkeutuu erityisesti rannoille. Maailmanlaajuisesti muovipellettejä löytyy ympäristöstä runsaasti, ja on arvioitu, että pelkästään EU:n alueella muovipellettejä päätyy ympäristöön vuosittain 16–167 tuhatta tonnia. Ympäristöön päätyneet pelletit haurastuvat pikkuhiljaa ja hajoavat mikromuoviksi.

Rannoilta muovia löytyy usein läheltä rajaa, johon aallot korkeimmillaan yltävät. Etenkin myrskyisen sään jälkeen kannattaa pitää silmät auki pellettien varalta, sillä kevyet pelletit kulkeutuvat veden mukana ja tuulisella säällä rantaan lyövä aallokko tuo usein pellettejä ulapalta rannalle. 

Tällä hetkellä on epäselvää mistä lähteistä ja mitä reittejä pitkin pellettejä päätyy Suomen rannoille. Havaintoja pelleteistä on tehty muun muassa Helsingissä, Porvoossa ja Hangossa. Havaintosi on arvokas ja auttaa tutkijoita muodostamaan kokonaiskuvaa pellettiongelmasta Suomessa, sekä selvittämään pellettien päästölähteitä.

Lisätietoja

Cedre 2023. Key information on plastic pellets. https://wwz.cedre.fr/en/content/download/10963/file/GPI_EN.pdf

Hanke G., Walvoort D., van Loon W., Addamo A.M., Brosich A., del Mar Chaves Montero M., Molina Jack M.E., Vinci M., Giorgetti A., EU Marine Beach Litter Baselines, EUR 30022 EN, Publications Office of the European Union, Luxemburg, 2019, ISBN 978-92-76-14243-0, doi:10.2760/16903, JRC114129.

OSPAR (2018). OSPAR Background Document on Pre-Production Plastic Pellets. OSPAR Comission - Environmental Impacts of Human Activities 35. https://www.ospar.org/work-areas/eiha/marine-litter/regional-action-plan/product-packaging-use-and-design/zero-pellet-loss-in-the-manufacturing-chain 

Muita roskaisuuteen liittyviä havaintojen ilmoitusmahdollisuuksia

Julkaistu 12.6.2023 klo 14.12, päivitetty 12.6.2023 klo 15.23

Aihealue:
Kohderyhmä: